torstai 3. lokakuuta 2013

"Oikein mukava tapahtuma"

Kyliksellä vietettiin 21.9. jo muutamana vuonna aiemminkin kyläyhdistyksen toimesta järjestettyä Ruskariehaa. Talkoolaiset olivat heränneet jo aamuvarhaisella hämmentämään ruishuttua. Huolella haudutettu, maukas huttu voisilmän kera tekikin kauppansa, kuten myös ulkona paistetut muurinpohjaletut.


Tapahtumassa oli myynnissä syksyn satoa, mm. kurkku- ja kurpitsasäilykkeitä, juureksia ja yrttejä Hautalammelta Putkosen tilalta.


Tasapään Martat esittelivät toimintaansa ja möivät luonnontuotearpoja. Kyläyhdistyksen arpamyynti houkutteli myös monia. Myyjien pöydiltä löytyi herkullisia leivonnaisia, käsitöitä ja omenaa, niin tuoreena kuin kuivattuna ja soseutettunakin.  Paikalla oli myös Oriflame- ja Tupperware-tuotteiden esittelyä.


Väkeä kävi päivän mittaan rauhalliseen tahtiin, niin kävijät, kuin myyjät ja järjestäjäkin kokivat päivän onnistuneeksi. 

Kaikki tämän tekstin kuvat: Inkeri Leinonen 2013